Ystävämme viherkasvit Viherkasvit herättävät usein voimakkaita tunteita. Hiljattain luin HS-artikkelin melkein 80 vuotta reissanneesta kääpiöpalmusta. Se oli sotavuonna pelastettu tuhotusta Kasvitieteellisestä puutarhasta Helsingin Kaisaniemestä. Neuvokkaat pojat veivät palmun pakkaselta suojaan omaan kotiinsa. Palmu seikkaili sukulaiselta toiselle ja lopulta se palautui tänä talvena takaisin Kasvitieteelliseen puutarhaan. Työssäni olen huomannut, miten ihmiset kiintyvät viherkasveihin niin, etteivät halua luopua niistä, vaikka ne ovat selkeästi liian isoja tilaan. Yhdessä asiakasyrityksessä sinnittelee vanha lehtikaktus, joka on vuosikymmeniä vanha ja perustajan äidin suvusta tullut. Eihän siitä voi luopua! Itsekin säilyttelen kaikenlaisia raaskuja - tuntuu pahalta heittää elävä kaveri pois! Sitten pidän kasvihautajaiset: kiitän sitä yhteisestä ajasta ja toivotan hyvää matkaa. Katsohan sinäkin ympärillesi millaiset vihreät ystävät puhdistavat ilmaa lähelläsi - toivota sillekin hyvää ystävänpäivää.

Suurimmalle osalle meistä on tuttua, miten viherkasvit vaikuttavat meihin: puhdistavat ilmaa ja poistavat myrkkyjä. Verenpainekin laskee viherkasvien läheisyydessä - Japanissa lääkärit määräävät metsäkävelyitä stressaantuneille ihmisille. Mutta miten me ihmiset vaikutamme viherkasveihin – oletko ajatellut sitä? Joo - minä puhun viherkasveille! Huoltokäynneilläkin – en sentään ääneen. Kehun uusista lehdistä ja kannustan uuteen kukoistukseen, jos on tarvetta. Sinäkin vaikutat ympärillä oleviin kasveihisi, usko pois. Kerronpa tositarinan: eräällä asiakkaallani oli toimistossaan käytävän molemmin puolin huoneissa Peikonlehdet. Ihan samanlaiset, samanlaisissa ruukuissa, valo-olosuhteet samanlaiset ja huoltokäynnit samaan aikaan. Toinen Peikonlehdistä alkoi taantua, viikko viikolta kunto huononi. Uudet lehtirullat olivat valmiiksi päästä ruskeita, kasvi ei kuluttanut juurikaan vettä, joten vähensin kastelua. Ei auttanut. Lopulta sain luvan vaihtaa kasvin uuteen. Seuraavalla huoltokäynnillä huononeminen oli pysähtynyt ja pienen pientä toipumista oli havaittavissa. Seuraavalla kerralla kahden viikon päästä kunto oli taas kohentunut hieman. Päätin odottaa vielä hetken, antaa sille mahdollisuuden. Seuraavalla kerralla katsoin sitä silmät pyöreinä – mikä oli muuttunut? Jokin oli muuttunut. Peikonlehdellä roikkui pieni maskotti ylälehdessä. Ja huoneen haltija oli vaihtunut. Pieni maskotti kertoi, että uusi asukas tykkäsi viherkasveista. Tykkää sinäkin.